Yinjooga 75 min

Hyvät viikkotuntiasiakkaamme: olemme pienentäneet Wellness Studion salikapasiteettia 16 osallistujaan per tunti. Mikäli mahdollista, tuothan mukanasi oman maton tunneille, joissa sitä tarvitaan. Kiinnitämme kuitenkin erityishuomiota salin hygieniaan ja desinfioimme matot ja välineet ennen ja jälkeen tunnin. Sään salliessa osa salitunneista voidaan järjestää myös ulkoilmassa. Tervetuloa mukaan liikkumaan!

Tuntikuvaus

Yinjooga-asanoilla, eli asennoilla on hyvin avaava ja rentouttava vaikutus, sillä niissä viivytään yhdestä minuuttista jopa kymmeneen minuuttiin. Harjoituksessa keskitytään hyväksyvän läsnäolon kautta irti päästämiseen sekä kehon että mielen osalta. Yang-tyylisen, dynaamisen ja aktivoivan joogan keskittyessä lihaksiin yinjooga keskittyy myös kehon syvempiin osiin kuten lihaskalvoon, niveliin, jänteisiin sekä energiaratoihin eli meridiaaneihin. Yinjoogan liikkeet vaikuttavat kehossa alueisiin, joissa on eniten sidekudosta, kuten selän ja lantion alueisiin. Pitkäkestoiset ja syvät, venytyksiä muistuttavat asanat nesteyttävät sidekudosta, jolloin kehon luontainen liikkuvuus palautuu ja liikkumisesta tulee kivuttomampaa. Yinjooga voi siis edistää sidekudosalueiden aineenvaihduntaa, liikkuvuutta ja energiansaantia. Yinjooga-asanoissa ei pyritä äärivenytyksiin. Asanat tehdään tuettuina eli kehoa kannatellaan erilaisten tukien, kuten tyynyjen, palikoiden ja peittojen avulla, jotta lihakset pääsisivät rentoutumaan, mutta nivelet eivät kuormittuisi haitallisesti. Asanoita voidaan muokata yksilöllisesti, joten tunti soveltuu lähes kaikille. Kerrothan kuitenkin liikerajoitteista ohjaajalle, mikäli sellaisia on. Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta joogasta.

Perustiedot

Ohjaaja: Johanna Laaksonen / Emma Räsänen.

Mitä mukaan: Mukavat vaatteet.

Milloin: Sunnuntaisin 1.6. alkaen klo 12:30–13:45.

Hinta: 16€ / krt (uinti wellness -tuntilipun yhteydessä 10€). Uinti + Wellness -yhteisjäsenille tunnit sisältyvät jäsenyyden hintaan.

Tullessasi voimaan hyvin kanssamme otathan huomioon nämä asiat:

• Jokainen ohjaaja suunnittelee itse tuntinsa ja tunneissa on näin vaihtelua. Vaihtelu mahdollistaa uusien ulottuvuuksien tutkimisen harjoituksessasi.
• Osa tunneista on intensiivisempiä kuin toiset.
• Haastavimpien harjoitusten kohdalla, anna aikaa itsellesi, sillä harjoitus palkitsee.
• Jokainen on tervetullut tunneille omista lähtökohdistaan, sillä tuntien ilmapiiri on leikkisä ja salliva. Tärkeintä on kehon ja mielen hyvinvoinnin tukeminen.

Wellness-viikkotuntiemme hyödyt:

• Lisää kehon ja mielen hyvinvointia
• Keho vahvistuu ja notkistuu
• Parantaa keskittymiskykyä
• Parantaa kehon nestekiertoa

Hyvät viikkotuntiasiakkaamme: olemme pienentäneet Wellness Studion salikapasiteettia 16 osallistujaan per tunti. Mikäli mahdollista, tuothan mukanasi oman maton tunneille, joissa sitä tarvitaan. Kiinnitämme kuitenkin erityishuomiota salin hygieniaan ja desinfioimme matot ja välineet ennen ja jälkeen tunnin. Sään salliessa osa salitunneista voidaan järjestää myös ulkoilmassa. Tervetuloa mukaan liikkumaan!

Tervetuloa mukaan Altaan viikkotunneille!

Osta lippu