Allas Live: Kaija Koo

Altaan keikat jatkuvat loppukesän ajan Allas Live -konserttisarjan myötä!

Kaija Koo

Kaija Koo on yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista naisartisteista. Taitava tulkitsija yhdistää musiikillaan sukupolvia ja hänen yleisönsä koostuu niin nuorisosta kuin vanhemmista kuulijoista, jotka ovat seuranneet artistin uraa alusta asti. Kaija Koo on myynyt urallaan yli puoli miljoonaa albumia, voittanut ainoana artistina Emma Gaalassa kolme kertaa Vuoden naissolistin palkinnon, ollut mukana kahdella supersuositulla Vain Elämää -kaudella ja julkaissut useita legendaarisiksi muodostuneita hittikappaleita. Lisäksi hänen huikeat Hartwall Arenan Superkonsertinsa vuosina 2014, 2015 ja 2018 ovat olleet kaikki loppuunmyytyjä.

Edellinen albumi, platinaa myynyt Sinun naisesi, julkaistiin marraskuussa 2016. Sen jälkeen Kaija on julkaissut jo useamman uuden singlen, esimerkiksi Suomen virallisen radiolistan kärkisijoille nousseet kappaleet Pelkkää voittoo ja Onnellinen loppu.

Liput ennakkoon Tiketistä: 28€
Liput ovelta (mikäli lippuja jäljellä): 32€

Keikkaeväiksi suosittelemme varaamaan virkistävän juoma-ja pikkunaposteltava paketin etukäteen lipunoston yhteydessä (38€).
Altaan herkkukoreja on kahdenlaisia (liha + kala ja vegaaninen) sisältäen erilaista naposteltavaa sekä pullon kuohuvaa.
Herkkukoreja on mahdollista ostaa tapahtumiin vain ennakkona tapahtumakohtaisesti.
Herkkukoreja on rajoitetusti myynnissä 100kpl / tapahtuma.
Oman ennakkoon tilatun korinsa saa Altaalle saapuessaan tapahtuma-alueen sisällä olevalta noutopisteeltä.
Herkkukorien myynti loppuun kyseisen viikon keikoille tiistaisin klo 23.59..
Tuotteista on myös tarjolla gluteeniton - sekä alkoholiton vaihtoehto.

Altaan herkkukori (liha + kala) kahdelle:

Mionetto Prosecco Brut 0,75l
Paahdettua valkosipulileipää (L)
Vegaanista yrttituorejuustoa(L,G)
Marinoituja kesäkasviksia & oliivia (L,VEG,G)
Rapeita salaatteja (L,VEG,G)
Savustettuja loheneviä (L,G)
Salamilajitelma (L,G)

Altaan Vegaaninen herkkukori kahdelle:

Sgajo Prosecco Vegan Organic 0,75l
Paahdettua valkosipulileipää (L)
Vegaanista yrttituorejuustoa (L,G)
Marinoituja kesäkasviksia & oliivia (L,VEG,G)
Rapeita salaatteja (L,VEG,G)
Vegaanista Chorizoa (L,G),
Yuzu-marinoitua tofua & shisoa (L,G)

Konsertteihin saapuminen ja kotiin matkustaminen sujuu mukavimmin ja turvallisimmin ilman omaa autoa. Konserttisarjan kumppani, kotimainen Whim likkumissovellus, tarjoaa jokaiselle pääsylipun lunastaneelle uudelle Whimin asiakkaalle 5€ matkarahaa, jonka konserttivieras voi käyttää vapaavalintaisesti Whim-sovelluksessa taksimatkaan, julkisen liikenteen lippuihin, kaupunkipyöräakauteen tai Tier-sähköpotkulaudan avausmaksuun!

Aikataulu: ovet klo 18, konsertti klo 20

Buy a ticketSee event on Facebook