TUOMO & MARKUS with BAND, VERNERI POHJOLA with BAND: LEVYNJULKKARIT LIVE!

Tuomo ja Markus with Band

Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin muodostaman voimaduon musiikkia on kuvailtu termeillä kuten Nordic Americana ja neo folk, josta on kuultavissa vaikutteita jazzista, soulista sekä progesta. Viime vuosien aikana yhtyettä on nähty keikoilla ympäri maailmaa, mm. useampaan otteeseen arvostetussa South by Southwestissä, vaihtoehtorock-suuruus Wilcon Yhdysvaltain kiertueella sekä lukuisilla eri festivaaleilla aina kotimaamme Flowsta Pohjois-Amerikan isoihin jazz-tapahtumiin. Tuomo & Markus on viimeistelemässä uutta albumiaan, jota taltioitiin ennen koronaepidemian alkamista mm. Jonathan Wilsonin ja Marc Ribotin kanssa. Bändin piti kiertää Yhdysvaltoja ja Eurooppaa mutta korona päätti toisin. Allas Sea Poolin keikka on yhtyeen ensimmäinen kotikaupungin esiintyminen yli vuoteen. Livekokoonpano on kasvanut kuusimiehiseksi trumpetisti Verneri Pohjolan liityttyä bändiin pari vuotta sitten.

Verneri Pohjola

Skandinavian Miles Davisiksi maailmalla mainittu Verneri Pohjola on palkittu moneen otteeseen niin sooloartistina (mm. Pori Jazzin vuoden nuori muusikko 2004) kuin Ilmiliekki Quartetin kanssakin (mm. Teosto-palkinto 2004). Emma-palkittu soololevy Aurora räjäytti eurooppalaisen ja amerikkalaisen jazzkentän keräten ylistäviä arvioita molemmilta mantereilta. Viimeistään toisella albumillaan, Ancient History, Pohjola lunasti paikkansa yhtenä Euroopan arvostetuimmista jazzmuusikoista. Verneri Pohjola bändeineen toukokuussa ilmestyneen The Dead Don´t Dream -albumin materiaalia ensi kertaa liveyleisön edessä Helsingissä. Albumia sai mm. Helsingin Sanomien arviossa täydet viisi tähteä. Pohjolan yhtyeessä soittavat Tuomo Prättälä, Antti Lötjönen ja Mika Kallio.

Suosittelemme varaamaan virkistävän juoma- ja pikkunaposteltavapaketin etukäteen lipunoston yhteydessä (38€). Altaan herkkukoreja on kahdenlaisia (liha + kala ja vegaaninen) sisältäen erilaista naposteltavaa sekä pullon proseccoa. Herkkukori kannattaa varata etukäteen, sillä lipunoston yhteydessä tämä napostelupaketti on edullisempi kuin paikanpäältä hankittuna. Oman ennakkoon tilatun korinsa saa noutopisteeltä Altaalle saapuessa.

Altaan herkkukori (liha + kala) kahdelle:

Mionetto Prosecco Brut 0,75l
Paahdettua valkosipulileipää (L)
Vegaanista yrttituorejuustoa(L,G)
Marinoituja kesäkasviksia & oliivia (L,VEG,G)
Rapeita salaatteja(L,VEG,G)
Savustettuja loheneviä(L,G)
Salamilajitelma(L,G)

Altaan Vegaaninen herkkukori kahdelle:

Sgajo Prosecco Vegan Organic 0,75l
Paahdettua valkosipulileipää(L)
Vegaanista yrttituorejuustoa(L,G)
Marinoituja kesäkasviksia & oliivia (L,VEG,G)
Rapeita salaatteja(L,VEG,G)
Vegaanista Chorizoa(L,G),
Yuzu-marinoitua tofua & shisoa (L,G)

Konsertteihin saapuminen ja kotiin matkustaminen sujuu mukavimmin ja turvallisimmin ilman omaa autoa. Konserttisarjan kumppani, kotimainen Whim likkumissovellus, tarjoaa jokaiselle pääsylipun lunastaneelle uudelle Whimin asiakkaalle 5€ matkarahaa, jonka konserttivieras voi käyttää vapaavalintaisesti Whim-sovelluksessa taksimatkaan, julkisen liikenteen lippuihin, kaupunkipyöräakauteen tai Tier-sähköpotkulaudan avausmaksuun.

Yhteistyössä Altaan kesän konserteissa:
Whim, Novelle, Clear Channel, Helen
Järjestelyt: Vanaja Events, Tiketti

Buy a ticket